Lopetettuaan lukemisensa tiedusteli kirjuri, oliko hänellä vielä mitään sanottavaa.
— Ei, toden totta, vastasi vanki. — Mutta minun täytyy tunnustaa, että kaikista kuolemansyistä vähimmin olisin tiennyt varoa tätä.
Kuultuaan tuon vastauksen kirjuri lausui jäähyväiset tuollaisen hartaan kunnioituksen valtaamana, jommoista hänen tapaisensa virkailijat aina osottavat kuuluisille rikollisille.
Hänen yrittäessään poistua lausui Kornelius:
— Vielä muuan seikka, — suvaitsetteko sanoa, minä päivänä tuo on määrätty tapahtuvaksi?
— Tänään, vastasi kirjuri, hiukan hämillään tuomitun kylmäverisyydestä.
Oven takaa kuului nyyhkytys.
Kornelius koetti katsoa, ken siellä nyyhkytti, mutta Rosa oli sen arvannut ja vetäytynyt nurkkaansa.
— Ja mihinkä aikaan? tiedusteli Kornelius edelleen.
— Puolenpäivän aikaan, herra.