— Te annatte minulle nuo satatuhatta floriinia myötäjäisiksi?
— Niin kyllä.
— Ja minun pitäisi mennä naimisiin miehen kanssa, jota rakastan?
— Tietysti.
— Sitten en voi ottaa vastaan noita rahoja. En ole koskaan rakastava ketään, enkä mene koskaan naimisiin.
Saatuaan nuo sanat vaivoin lausutuksi Rosa vaipui polvilleen, tuskasta puoleksi tajutonna.
Kauhistuneena nähdessään hänet niin kalpeana ja elotonna yritti Kornelius ottaa hänet syliinsä, mutta silloin kuului porraskäytävästä raskaita askeleita ja muita kammottavia ääniä, joihin yhtyi koiran haukunta.
— Teitä tullaan noutamaan! huudahti Rosa käsiään väännellen. — Jumalani! Jumalani! Eikö teillä ole enää mitään minulle sanottavaa?
Ja hän vaipui polvilleen ja painoi kasvot käsiinsä, tukehtumaisillaan kyyneliin ja nyyhkytyksiin.
— Pyydän teitä rakkaudesta minuun huolellisesti säilyttämään noita kolmea sipulia ja hoitamaan niitä antamieni määräysten mukaisesti. Jääkää hyvästi, Rosa!