— Millainen näköala täältä on? kysyi Gryphus.
— Erinomaisen kaunis, vastasi Kornelius katsoen Rosaan.
— Niin, niin, — aivan liian laaja näköala.
Samassa kaksi kyyhkystä, pelästyneenä nähdessään oudon ihmisen ja varsinkin kuullessaan hänen äänensä, läksi pesästään ja katosi sumuun.
— Mitä tämä merkitsee? tiedusteli Gryphus.
— Ne ovat minun kyyhkysiäni, vastasi Kornelius.
— Teidän kyyhkysiänne, huudahti vartija, — teidän kyyhkysiänne? Onko vangilla sitten mitään omaa?
— No, sanoi Kornelius, — sitten ne ovat Jumalan kyyhkysiä, jotka hän on lainannut minulle.
— Tässä on jo tapahtunut rikos sääntöjä vastaan, vastasi Gryphus. — Vai kyyhkysiä! Minä sanon teille, nuori mies, erään seikan, nimittäin sen, että nuo kyyhkyset jo huomispäivänä kiehuvat minun padassani.
— Mutta ensiksikin teidän täytyisi saada ne kiinni, sanoi van Baerle. — Ette salli minun nimittää niitä kyyhkysikseni, mutta vielä vähemmin ne ovat teidän kyyhkysiänne, sen vakuutan!