Luukku oli avattu ulkoapäin.
— Tässä minä olen, sanoi Rosa, vielä aivan hengästyneenä portaita noustuaan, — tässä olen!
— Oi, Rosa kulta!
— Teistä on siis hauskaa tavata minua?
— Kuinka voitte sitä kysyäkään! Mutta sanokaa, kuinka teidän on onnistunut päästä tänne?
— Isäni vaipuu illalla uneen melkein heti illallisen jälkeen, paloviinasta hiukan päihtyneenä. Silloin toimitan minä hänet vuoteeseen. Elkää kertoko tästä kenellekään, sillä tuo uni suo minulle tilaisuuden tulla joka ilta tunnin ajaksi teidän kanssanne juttelemaan.
— Oi, kiitän teitä, Rosa, rakas Rosa!
Ja näin sanoen Kornelius vei kasvonsa niin lähelle ristikkoluukkua, että Rosa vetääntyi kauemmaksi.
— Minä olen tuonut teille takaisin tulpaaninsipulinne.
Korneliuksen sydän sykähti ilosta. Hän ei ollut vielä uskaltanut kysyä Rosalta, miten hänelle uskotun kalliin aarteen oikein oli käynyt.