Kaksi päivää myöhemmin Rosa ilmoitti soikion hiukan auenneen.
— Oi Rosa, huudahti Kornelius, — jos soikio on aukeamaisillaan, täytyy voida jo hieman erottaa kukan väriäkin!
Ja vanki vaikeni huohottaen.
— Kyllä, vastasi Rosa. — Voi erottaa toisenvärisen juovan, ohuen kuin hius.
— Ja minkä värinen se on? kysyi Kornelius vavisten.
— Se on hyvin tumma, vastasi Rosa.
— Ruskea?
— Ei, paljoa tummempi.
— Paljoa tummempi, Rosa kulta, oi, kiitoksia! Tumma kuin eebenpuu, tumma kuin…
— Kuin muste, jolla olen teille kirjoittanut.