— Sen se oikuttelija kyllä pystyisi tekemään, sanoi Rosa.
— Jos se olisi auennut, kun nyt palaatte huoneeseenne!
— Niin mitä sitten?
— Kun se on auennut, on teidän hetkeäkään hukkaamatta toimitettava siitä tieto Haarlemiin.
— Ja teille, teille! Ymmärrän, ymmärrän!
Ja Rosa huokasi, mutta ilman katkeruutta, — kuten se, joka alkaa käsittää toisen heikkouden, vaikka ei voikaan siihen täysin tyytyä.
— Palaan tulpaanin luo, herra van Baerle, ja heti kun se on auennut, saatte siitä tiedon. Heti tiedon saatuanne lähtee sanansaattajamme matkaan.
— Rosa, Rosa, en tiedä enää mihin maan tai taivaan ihmeeseen teitä vertaisin!
— Verratkaa minua mustaan tulpaaniin, herra Kornelius. Lukisin sen itselleni suureksi kunniaksi, sen vakuutan. Siis näkemiin, herra Kornelius!
— Oi sanokaa: »Näkemiin, ystäväni!»