— Kas niin, ystäväni, sanoi Kornelius, — elkää hukatko paikkaanne!
— Voi sinua noitaa, karjui Gryphus. — Mutta tiedän toisen keinon, millä sinut lannistaa!
— Hyvä on.
— Näet että käteni on tyhjä.
— Näen kyllä, ja se ilahduttaa minua.
— Tiedät ettei tavallisesti ole niin, kun aamuisin tulen luoksesi.
— Se on totta. Tavallisesti tuotte minulle huonointa lientä mitä voi kuvailla. Siis ei sen puuttuminen ole minulle mikään rangaistus. Minä syön ainoastaan leipää, ja mitä pahempaa se sinusta on, Gryphus, sen parempaa se on minusta.
— Onko se sinusta sen parempaa?
— On.
—. Ja minkätähden?