— Oi kiitoksia, herra, ystävällisyydestänne, kiiruhti van Baerle surumielisesti vastaamaan, — mutta toisten ilon näkeminen tuottaa minulle vain tuskaa. Rukoilen teitä siis säästämään minua tuosta kärsimyksestä.
— Kuten tahdotte. Jatkakaamme siis matkaamme. Käskin pysähdyttämään, koska pyysitte tietoja tästä juhlasta ja koska teitä pidetään kukkasten ihailijana, ja erittäinkin niiden, joiden kunniaksi tämänpäiväistä juhlaa vietetään.
— Minkä kukkasten juhla tämä siis on? kysy Kornelius.
— Tulpaanien juhla.
— Tulpaanien! huudahti van Baerle. — Vietetäänkö nyt tulpaanien juhlaa?
— Vietetään, hyvä herra. — Mutta koska tämän näytelmän katseleminen teistä tuntuu vastenmieliseltä, niin kiiruhtakaamme eteenpäin.
Ja upseeri yritti antaa käskyn jatkaa matkaa.
Mutta Kornelius pidätti häntä. Hänen mielessään oli herännyt tuskallinen epäilys.
— Hyvä herra, kysyi hän vapisevalla äänellä, — annetaanko tuo palkinto ehkä tänään?
— Palkinto mustasta tulpaanista, te tarkoitatte. Annetaan kyllä.