— Tekö se olette, översti, lausui hän. — Ette siis vielä ole lähtenyt Haagista. Te panette käskyni hitaasti täytäntöön.
— Herra, vastasi översti, — tämä on kolmas portti, jolle saavun, tavattuani jo kaksi muuta lukittuna.
— Vai niin! Tämä kunnon mies avaa meille kyllä tämän. Avaa, ystäväni, sanoi prinssi portinvartijalle, joka oli hämmästyksestä jähmettynyt, kuullessaan van Dekenin puhuttelevan nimityksellä »teidän ylhäisyytenne» nuorta miestä, jonka kanssa hän itse oli keskustellut niin tuttavallisesti.
Korjatakseen erehdyksensä hän riensi nopeasti avaamaan Tol-Hekin, joka naristen kääntyi saranoillaan.
— Suvaitseeko teidän ylhäisyytenne käyttää minun hevostani? kysyi översti Vilhelmiltä.
— Kiitoksia, mutta täällä täytyy olla jossakin ratsu minua odottamassa, vastasi Vilhelm.
Ja hän otti taskustaan hopeapillin ja puhalsi tuohon koneeseen, jolla tähän aikaan tavattiin kutsua palvelijoita, kimakkaan ja pitkään, ja sen kutsusta saapui tallirenki ratsain, kuljettaen toista ratsua ohjista.
Vilhelm hypähti hevosen selkään jalustinta käyttämättä, ja painaen molemmat kannukset hevosen kylkiin hän karahdutti Leideniin vievälle tielle.
Sen saavutettuaan hän kääntyi katsomaan taaksensa.
Översti seurasi häntä hevosen pituuden päässä.