Prinssi antoi hänelle merkin tulla hänen rinnallensa.
— Tiedättekö, kysyi hän pysähtymättä, — että nuo konnat tappoivat Jan de Wittin kuten Korneliuksenkin.
— Oi herra, vastasi översti surumielisesti, — minusta olisi teidän tähtenne parempi, jos nuo molemmat vielä olisivat elossa, jotka teidät erottivat maaherran toimesta.
— Olisi todella parempi, jos se, mikä on tapahtunut, olisi tapahtumatta. Mutta tehty on tehty, ja me emme ole siihen syypäät. Kannustakaamme ratsujamme, översti, niin että saavumme Alpheniin ennen tiedonantoa, jonka säädyt varmaankin lähettävät minulle leiriin.
Översti kumarsi, päästi prinssin edellensä ja ratsasti eteenpäin samalla etäisyydellä hänestä kuin äsken, ennenkuin prinssi oli häntä puhutellut.
— Tahtoisinpa todellakin, mumisi Vilhelm Oranialainen ilkeästi, rypistäen kulmansa ja pusertaen huulensa yhteen, — tahtoisin nähdä, miltä Ludvig Auringon kasvot näyttävät, hänen kuullessaan millä tavoin kansa on kohdellut hänen ystäviään de Witt veljeksiä! Oi Aurinko, Aurinko, et tunne Vilhelm Vaiteliasta, — varo säteitäsi!
Ja hän ensi eteenpäin oivalla ratsullaan, tuo nuori prinssi, suuren kuninkaan verivihollinen, uusi maaherra, jonka aseman, edellisenä päivänä vielä niin horjuvan, Haagin asukkaat olivat lujittaneet uhraamalla Jan ja Kornelius de Wittin, ylväitä prinssejä hekin mieleltään Jumalan ja jälkimaailman silmissä.
V.
TULPAANINVILJELIJÄ JA HÄNEN NAAPURINSA.
Sillä välin kuin Haagin asukkaat silpoivat palasiksi Janin ja Korneliuksen ruumiit, ja Vilhelm Oranialainen, hankittuaan itselleen vakuutuksen että hänen molemmat vastustajansa olivat varmasti kuolleet, ratsasti kohden Leideniä, seurassaan översti van Deken, jonka sääli hänestä tuntui siinä määrin liioitellulta, ettei hän enää halunnut osottaa hänelle samaa luottamusta kuin tähän saakka, kiiruhti uskollinen palvelija Craeke, hyvällä ratsulla hänkin, puiden reunustamia teitä eteenpäin, kunnes oli ehtinyt kaupungin ja sen viereisten kylien ohi, aavistamattakaan mitä kammottavia asioita oli tapahtunut hänen lähdettyään matkaan.