— Etkö sinä kuullut? Mene noutamaan mitä tarvitaan!
Rosa läksi ja palasi hetken kuluttua mukanaan kaksi tynnörinlautaa ja liinakangasta.
Sillaikaa oli Kornelius riisunut takin vanginvartijan yltä ja työntänyt hänen hihansa ylemmäksi.
— Voitteko käyttää näitä, herra? kysyi Rosa.
— Kyllä, neiti, lausui Kornelius, luoden silmäyksen noudettuihin esineisiin. — Ne ovat varsin hyvät. Työntäkää nyt pöytä lähemmäksi. Asetan isänne käsivarren sen nojaan.
Rosa teki niin, ja Kornelius kohotti taittuneen käsivarren pöydälle, siten että kämmen oli pöytää vasten, asetti murtuneen luun taitavasti oikeaan asentoon ja lastat paikoilleen ja kääri liinakankaan niiden ympärille.
Juuri hänen pistäessään viimeisen neulan vanginvartija meni uudelleen tiedottomaksi.
— Noutakaa etikkaa, neiti, lausui Kornelius. — Hierokaamme sillä hänen ohimoitaan, niin hän toipuu.
Mutta saamastaan käskystä välittämättä Rosa lähestyi vankia, tultuaan vakuutetuksi että Gryphus oli tiedotonna.
— Herra, lausui hän, — palvelus palveluksesta!