Ja yhä polvistuneena d'Artagnan ylpeydestä ja miehekkäästä säikkymättömyydestä leimuavin katsein ojensi Itävallan Annalle takaisin kaikki nuo paperit, joiden saamiseksi hän oli nähnyt niin paljon vaivaa.
On hetkiä, — sillä joskaan kaikki ei ole tässä maailmassa hyvää, ei kaikki ole pahaakaan, — on hetkiä, jolloin kuivettuneimmissakin ja jäähtyneimmissä sydämissä itää järkyttävän mielenliikutuksen kyynelten kostuttamana jalomielinen tunne, joskin itsekäs harkinta ja ylpeys helposti tukahuttavat sen, ellei sitä heti käy toinen tunne suojelemaan. Annalla oli nyt sellainen hetki. Kun d'Artagnan taipui omaan liikutukseensa, joka oli sopusoinnussa kuningattaren mielialan kanssa, oli hän täydentänyt työnsä erinomaisella valtiotaidolla; hän saikin heti palkinnon taidokkuudestaan tai uhrautuvaisuudestaan, — pantakoon hänen vaikuttimensa järjen tai sydämen ansioksi.
"Te olitte oikeassa, monsieur", virkkoi Anna, "minä olen tuntenut teitä huonosti. Tässä allekirjoittamani paperit, jotka annan teille takaisin vapaaehtoisesti; menkää nyt tuomaan kardinaali kiireimmiten luokseni."
"Madame", muistutti d'Artagnan, "kaksikymmentä vuotta takaperin — sillä minulla on hyvä muisti — minulla oli kunnia kaupungintalon seinäverhon takaa suudella toista noista kauneista käsistä."
"Tässä toinenkin", vastasi kuningatar, "ja jotta vasen ei olisi vähemmän antelias kuin oikea", — hän veti sormestaan jokseenkin samanlaisen timanttisormuksen kuin tuonnoisellakin kerralla, — "ottakaa ja säilyttäkää tämä sormus muistona minulta."
"Madame", vakuutti d'Artagnan nousten, "minulla on enää vain yksi toivomus, nimittäin että ensimmäiseksi palveluksekseni pyydätte henkeni."
Ja ryhdikkäästi suoristautuneena hän poistui huoneesta.
— En ole tuntenut noita miehiä oikein, — pahoitteli Itävallan Anna nähdessään d'Artagnanin lähtevän, — ja nyt on myöhäistä käyttää heitä: vuoden kuluttua kuningas on täysi-ikäinen!
Viittätoista tuntia myöhemmin d'Artagnan ja Portos toivat Mazarinin kuningattaren luo ja vastaanottivat virallisesti palkkionsa, toinen muskettisoturien kapteenin nimityskirjan ja toinen paroonidiploomin.
"No niin, oletteko tyytyväisiä?" kysyi Itävallan Anna.