Hänen taholtaan oli ele, hymy, sana niin harvinainen, että hänen korkeutensa heti pidättyi ihan tyrmistyneenä.
Grimaud käytti tätä hetkeä ottaakseen liiviensä sisustasta pienen viehättävän kirjeen, joka oli suljettu aatelisella sinetillä; sen pitkällinen säilyminen Grimaudin vaatteissa ei ollut kuitenkaan kokonaan riistänyt siltä alkuperäistä tuoksua. Sanaakaan hiiskumatta ojensi hän sen herttualle.
Yhä enemmän ihmeissään hellitti herttua otteensa, sieppasi kirjeen ja huudahti tuntiessaan käsialan:
"Madame de Montbazonilta!"
Grimaud nyökkäsi.
Herttua repäisi pikaisesti kotelon, varjosti silmiänsä kädellään hämmästyksensä yllätyksessä ja luki:
Hyvä herttua! Voitte täydellisesti luottaa siihen rehelliseen mieheen, joka antaa teille tämän kirjeen, sillä hän on lakeijana eräällä aatelismiehellä, joka meikäläisiin kuuluen on taannut hänet kahdenkymmenen vuoden uskollisuudella koetelluksi. Hän on suostunut menemään päällysmiehenne palvelukseen ja sulkeutumaan kanssanne Vincennesiin, valmistaakseen ja helpottaakseen pakoanne, jota me koetamme saada toimeen.
Vapautuksen hetki lähenee; olkaa miehuullinen ja kärsivällinen sekä muistakaa, että kaikki ystävämne ovat ajasta ja erilläänolosta huolimatta säilyttäneet entiset tunteensa teitä kohtaan.
Teihin sydämestään ja ainiaan kiintynyt
Marie de Montbazot.