Hän astui suoraan Scarronin luo keskellä sorinaa, joka nousi kaikkialta hänen saapuessaan.
"No, hyvä abbé", hän virkkoi levollisella äänellään, "te olette siis nyt köyhä? Saimme tietää sen tänään iltapäivällä madame de Rambouilletin luona. Herra de Grasse sen meille kertoi."
"Niin, mutta valtio on nyt rikas", vastasi Scarron; "tulee uhrautua isänmaan hyväksi."
"Kardinaali voi nyt ostaa viidentoistasadan livren arvosta enemmän hiusvoiteita ja hajuvesiä", huomautti muuan frondelainen, jonka Atos tunsi Saint-Honoré-kadulla kohtaamaksensa aatelismieheksi.
"Mutta mitä sanoo Runotar", puuttui puheeseen Aramis hunajaisella äänellään, "Runotar, joka tarvitsee kultaista keskulaisuutta? Sillä, nähkääs:
"Si Virqilio puer aut tolerabile desit hospitium, caderent omnes a crinibus hydri."
"Kas", vastasi Scarron ojentaessaan neiti Pauletille kätensä, "jos minulla ei olekaan hydraani jäljellä, niin on minulla ainakin leijonattareni."
Kaikki Scarronin sanelmat tuntuivat tänä iltana erinomaisen onnistuneilta. Se on vainotun etuoikeutena. Herra Ménage hypähteli ihastuksesta.
Neiti Paulet meni tavalliselle paikalleen, mutta ennen kuin istuutui loi hän suuruutensa korkeudesta majesteetillisen katseen koko seurueeseen, ja hänen silmänsä kiintyivät Raouliin.
Atos hymyili.