"Tosin luulenkin, että kuningatar on esittänyt sen aniharvoille henkilöille, mutta minulla on se varmasta lähteestä."
"Ja te muistatte sen?"
"Luulen sen jääneen mieleeni."
"Antakaahan kuulla", pyysivät kaikki.
"Ensin on minun mainittava, missä tilaisuudessa kappale lausuttiin", kertoi Aramis. "Herra Voiture ajoi kerran kuningattaren vaunuissa, kun tämä oli lähtenyt hänen kanssaan kahden kesken liikkeelle Fontainebleaun metsään. Voiture oli istuvinaan mietteissänsä, jotta kuningatar kysyisi häneltä, mitä hän ajatteli. Se laskelma ei osunutkaan harhaan.
"'Mitä ajattelettekaan, herra de Voiture?' kysyi hänen majesteettinsa.
"Voiture hymyili, oli miettivinään viisi sekuntia, jotta hänen luultaisiin sepittävän tilapäisesti, ja vastasi:
"'On kohtalo — ma aattelin — aiheetta ollut vainoojanne, mut viimein syystä kuitenkin loistonne saitte, kunnianne; ja sentään teille likeisempi ol' aikaan vanhaan — jatkoin heti — niin, suoraan enhän lausuis: lempi … mut loppusointu siihen veti!'"
Scudéry, Ménage ja neiti Paulet kohauttivat olkapäitänsä.
"Malttakaahan", sanoi Aramis, "säkeistöjä on kolme."