"Sanokaa pikemmin kupletteja", virkkoi neiti de Scudéry, "jolloin se korkeintaan voi saada laulelman nimen."
"'Ma aattelin: teit' Amor ain' aseillaan auttaa tahtoi kovin, nyt häädettynä piilee vain, ei tähtäämään käy luokse hovin. Ja mitä kostunkaan mä siitä, ett' aattelen ma vierellänne, kun pahoin kohtelette niitä, jotk' ovat olleet ystävänne?'"
"Mitä viime säkeisiin tulee", huomautti madame de Chevreuse, "niin en tiedä, soveltuvatko ne runouden sääntöihin, mutta minä pyydän saada todistaa niiden todenperäisyyden, ja jos on tarpeellista, yhtyvät minuun madame de Hautefort ja madame de Sennecey, herra de Beaufortista puhumattakaan."
"Jatkakaa vain", sanoi Scarron, "se ei enää kuulu minuun; aamusta saakka olen lakannut olemasta hänen potilaansa."
"Ja viimenen kupletti", sanoi neiti de Scudéry, "lausukaa viimeinen kupletti."
"Se kuuluu näin", aloitti jälleen Aramis, "sen etuna on ainakin nimien maininta, niin että on mahdoton erehtyä tarkoituksessa.
"'Ma aattelin, Marie: mik' ois, nyt ollessanne tällä päällä, tahtonne ratkaisu, jos vois eteemme ilmestyä täällä Buckingham elävänä yhä, ja kumpi suosionne saisi — Vincentkö väistyis, isä pyhä,[18] vai herttuako matkustaisi?'"
Tämä viimeinen säkeistö herätti yleistä Voituren hävyttömyyden paheksumista.
"Mutta", virkkoi samettisilmäinen nuori tyttö puolikovaa, "minulla puolestani on siksi huono maku, että havaitsen ne oivallisiksi, nuo säkeet."
Samaa arveli myöskin Raoul, joka lähestyi Scarronia ja sanoi punastuen: