"Hänen ryhdistään, monsieur", vastasi vahtisotilas. "Hänellä muuten on se ikäkin. Hän on toinen tänään."
"Onko jo nyt aamulla tästä kulkenut minunlaiseni nuori mies?" kysyi Raoul.
"On, totta tosiaan, ylhäisen näköinen ja erinomaisissa tamineissa; näytti olevan hyvää sukuperää."
"Minä saan siis matkakumppanin, monsieur", huomautti Raoul pitkittäessään kulkuansa; "mutta voi, hän ei voi saada minua unohtamaan sitä, jonka menetän!"
"En luule saavuttavasi häntä, Raoul, sillä minulla on hiukan sanottavaa sinulle täällä, ja se kenties sentään viivyttää sinua niin kauan, että se aatelismies saa liiaksi etumatkaa."
"Kuten suvaitsette, monsieur."
Siten puhellen ratsastivat he pitkin katuja, jotka juhlapäivän johdosta olivat väkeä täynnä, ja he saapuivat nyt vanhan kirkon edustalle, jossa pidettiin aamumessua.
"Laskeutukaamme tässä ratsailta, Raoul", sanoi Atos. "Pitele sinä, Olivain, hevosiamme ja anna minulle miekka."
Atos otti käteensä miekan, jonka lakeija hänelle ojensi ja molemmat herrasmiehet astuivat kirkkoon.
Atos tarjosi Raoulille vihkivettä. Eräillä isänsydämillä on jossakin määrin samaa huomaavaisuutta kuin rakastajalla lemmittyänsä kohtaan.