Nuori mies kosketti Atoksen kättä, kumarsi ja teki ristinmerkin. Atos virkkoi muutamia sanoja eräälle kirkonvartijalle, joka sitten kumarsi ja astui eteenpäin hautakuoria kohti.
"Tule, Raoul", sanoi Atos, "seuratkaamme tätä miestä."
Kirkonvartija avasi kuninkaallisten hautojen ristikkoportin ja pysähtyi ylimmälle porrasaskelmalle, Atoksen ja Raoulin mennessä alas. Pimeitä hautaportaita valaisi hopealamppu, joka paloi viimeisen askelman kohdalla, ja lampun alle oli asetettu tammitelineelle kirstu verhottuna leveään, sinipunervaan, kultaisilla liljoilla kukitetusta sametista ommeltuun paarivaatteeseen.
Nuorukaista oli oman sydämensä murhe ja kirkon kunnioitusta herättävä majesteetillisuus valmistanut tähän kohtaukseen. Hän laskeutui verkkaisin ja juhlallisin askelin ja seisahtui suorana ja paljastetuin päin viimeksi kuolleen kuninkaan maallisten jäännösten eteen; vainaja ei ollut yhtyvä esi-isiinsä ennen kuin hänen seuraajansa oli asettunut hänen paikalleen, ja kirstu näytti olevan sijoitettu siihen sanomaan inhimilliselle ylpeydelle, joka niin helposti paisuu valtaistuimella:
"Maallinen tomu, minä odotan sinua!" Syntyi tovin äänettömyys.
Atos kohotti sitten kätensä ja osoitti ruumisarkkua.
"Tässä tilapäisessä haudassa", hän haastoi, "on nyt heikko mies ilman suuruutta; mutta hänen hallituksensa oli kuitenkin täynnä mitä tärkeimpiä tapauksia, ja se johtui siitä, että tämän kuninkaan ympäristössä valvoi toisen miehen henki, niinkuin tämä lamppu valvoo ruumiskirstun ääressä ja valaisee sitä. Tuo toinen oli todellinen kuningas, Raoul; ensiksimainittu oli pelkkä haamu, johon hän puhalsi sielunsa. Sellainen voima kuitenkin on meidän keskuudessamme yksivakaisella majesteetilla, että tuolle miehelle ei edes suotu kunniaa saada hautaansa sen jalkoihin, jonka mainetta ikuistaakseen hän oli uhrannut elämäänsä; sillä ota huomioosi, Raoul, että jos tuo mies tekikin tämän kuninkaan vähäiseksi, teki hän sitävastoin kuninkuuden suureksi, ja Louvre-palatsi sisältää kaksi eri suuretta: kuninkaan, joka kuolee, ja kuninkuuden, joka ei kuole. Se hallitus on lopussa, Raoul; tuo hirmuinen ministeri, jota hänen herransakin niin suuresti pelkäsi ja vihasi, painui hautaan, vetäen mukanansa kuninkaan, jonka hän ei tahtonut sallia elää yksinään, luultavasti pelosta, että tämä repisi alas hänen työnsä, sillä kuningas rakentaa ainoastaan silloin kun hänellä on apunaan joko Jumala tai Jumalan henki. Siihen aikaan katsoivat kuitenkin kaikki kardinaalin kuolemaa vapautukseksi, ja minä itsekin — niin sokeita ovat aikalaiset — vastustin toisinaan tuon suuren miehen aikeita, joka piteli Ranskaa kädessään ja sen ummistamisella tai avaamisella mielinmäärin tukahdutti tai tuuletti sitä. Että hän kauhistavassa vihassaan ei musertanut minua ja ystäviäni, se tapahtui luultavasti minun voidakseni tänään sanoa sinulle, Raoul; opi aina pitämään erillään kuningas ja kuninkuus; kuningas on vain ihminen, mutta kuninkuus on Jumalan henki. Kun olet kahden vaiheilla, kumpaista sinun tulee palvella, niin syrjäytä ulkonainen aineellisuus näkymättömän periaatteen tieltä, sillä tämä on kaikkena. Jumala on vain tahtonut saattaa tämän periaatteen paremmin havainnolliseksi, kun on ruumiillistuttanut sen ihmiseen. Raoul, olen näkevinäni tulevaisuutesi ikäänkuin pilven läpi. Minä luulen, että se tulee parempi kuin meidän. Päin vastoin kuin me, joilla oli ministeri ilman kuningasta, saat sinä ministerittömän kuninkaan. Voit siis palvella, rakastaa ja kunnioittaa kuningasta. Jos tämä kuningas on hirmuhallitsija, sillä kaikkivaltiudella on pyörrytyksensä, joka usein harhaannuttaa sen hirmuhallitukseen, niin palvele, rakasta ja kunnioita kuninkuutta, siis virheetöntä asiaa, toisin sanoen Jumalan henkeä maan päällä, sitä taivaallista kipinää, joka tekee tomumajasta niin majesteetillisen ja pyhän, että me muut korkeasukuiset ylimykset olemme yhtä vähäpätöisiä sen ruumiin edessä, joka makaa näiden portaitten viimeisen askelman vieressä, kuin tämä ruumis itse on iankaikkisen olennon valtaistuimen juurella."
"Tahdon palvoa Jumalaa, monsieur", vakuutti Raoul, "ja kunnioittaa kuninkuutta, palvella kuningasta ja pyrkiä, jos kuolen, heittämään henkeni kuninkaan, kuninkuuden tai Jumalan tähden. Olenko ymmärtänyt teitä oikein?"
Atos hymyili.
"Sinulla on jalo mielenlaatu", hän sanoi; "tuosta saat miekkasi."