"Kyllä, monsieur", vastasi Raoul.
"Ratsaille siis, jotta saan nähdä sinut taipaleellasi!"
Raoul totteli.
"Hyvästi, Raoul!" sanoi kreivi; "hyvästi, rakas lapsonen!"
"Hyvästi, monsieur!" sanoi Raoul; "hyvästi, hartaasti rakastettu hyväntekijäni!"
Atos teki merkin kädellään, sillä hän ei uskaltanut puhua. Raoul poistui avopäin.
Atos seisoi liikkumattomana ja katseli hänen jälkeensä, kunnes hän katosi kadunkulman taakse. Silloin heitti kreivi ohjakset eräälle talonpojalle, astui vitkaan ylös portaita, lähti takaisin kirkkoon, polvistui sen pimeimpään soppeen ja rukoili.
VIIDESKOLMATTA LUKU
Muuan herra de Beaufortin neljästäkymmenestä pakokeinosta
Sillävälin kului aika vangilta kuten niiltäkin, jotka järjestelivät hänen pakoansa; ainoana erona oli, että se häneltä kului hitaammin. Aivan päin vastoin kuin muut miehet, jotka innostuneesti tekevät vaarallisen päätöksen ja tyyntyvät mikäli toimeenpanon hetki lähenee, näytti Beaufortin herttua, jonka tulinen urhoollisuus oli tullut sananlaskuksi, mutta jota nyt oli pidetty kahlehdittuna viisivuotiseen toimettomuuteen, tahtovan jouduttaa ajan kulkua ja sydämensä syvyydessä ikävöivän toimintahetkeä. Paitsi niitä suunnitelmia, joita hän laati vastaisen varalle, — on myönnettävä, että ne kuitenkin vielä olivat hyvin hämäriä ja epämääräisiä, — sisältyi hänen pakoonsa jo alku kostoon, joka paisutti hänen sydäntään. Ensiksikin se oli varsin ikävä juttu herra de Chavignylle, jota hän vihasi tämän pikkumaisten kiusantekojen takia; mutta vielä ärsyttävämpi täytyi sen olla Mazarinille, jota hän vimmaisesti inhosi kärsimiensä suurten vääryyksien johdosta. Siitä näkee, että oli toki asianmukainen suhde niiden tunteitten kesken, jotka herra de Beaufort omisti kuvernöörille ja ministerille, käskyläiselle ja määrääjälle.