Samassa löi läheisin torninkello yhdeksän. D'Artagnan säpsähti.
"Kas, niin oikein!" virkkoi Portos; "kello on nyt yhdeksän, ja muistathan, että meillä on kymmeneltä kohtauksemme Place Royalella."
"Vaiti, Portos!" huudahti d'Artagnan kärsimättömästi liikahtaen. "Älä muistuta minua siitä; juuri se on pitänyt minua alakuloisella päällä eilisestä saakka. En mene sinne."
"Mistä syystä?" kysyi Portos.
"Syystä että minun on tukala katsella noita kahta miestä, jotka tärvelivät yrityksemme."
"Silti ei kumpainenkaan ollut millään tavoin voiton puolella meistä", huomautti Portos. "Minulla oli vielä toinen pistoolini panostettuna, ja te seisoitte miekkasilla vastakkain."
"Niin", tuumi d'Artagnan, "mutta jos siinä tapaamisessa piilee jotakin…"
"Oh", tokaisi Portos, "ethän toki sellaista usko, d'Artagnan!"
Se oli totta. D'Artagnan ei uskonut Atosta mihinkään kavaluuteen kykeneväksi, mutta hän etsi veruketta päästäkseen menemästä kohtaukseen.
"Lähdettävä sinne on", jatkoi ylväs Bracieuxin herra, "muutoin he luulisivat meidän pelkäävän. Hei, hyvä ystävä, uskalsimmehan kohdata viisikymmentä vihollista maantiellä; tottapahan rohkenemme mennä Place Royalelle tapaamaan kahta ystävää."