"Niinpä kyllä", myönsi d'Artagnan; "mutta he ovat liittyneet prinssin puolueeseen ilmoittamatta meille siitä: Atos ja Aramis ovat pitäneet minun kanssani peliä, joka huolestuttaa minua. Eilen saimme selon heidän kannastaan. Miksi siis tänään mennä kuulemaan vielä lisää?"
"Epäilet heitä siis tosiaankin?" kysyi Portos.
"Aramista epäilen, siitä saakka kun hänestä on tullut abbé. Et voi kuvitellakaan, veikkonen, kuinka suuresti hän on muuttunut. Hän katsoo meidän olevan piispansauvansa tiellä, ja kenties hän ei kovinkaan vastenmielisesti nitistäisi meitä."
"Ka, Aramiin laita onkin toinen", myönsi Portos, "eikä se minua ollenkaan ihmetyttäisi."
"Ja herra de Beaufort saattaa myös vuorostaan yrittää meidän pidättämistämme."
"Pyh, hänhän oli jo saanut meidät valtaansa, mutta laski menemään! Olkaamme sentään varuillamme, aseistautukaamme, ja tulkoon Planchet mukaan ratsupyssyinensä."
"Planchet on frondelainen", muistutti d'Artagnan.
"Hiisi kaikki kansalaiskiistat periköön!" sadatti Portos; "nykyään ei voi enää luottaa ystäviinsä eikä palvelijoihinsa. Voi, kunpa Mousqueton-poloinen olisi täällä! Siinä ainakin on mies, joka ei minua milloinkaan hylkää."
"Niin kauan kuin pysyt rikkaana. Tiedätkös, veikkoseni, kansalaiskiistat eivät meitä ole hajaannuttaneet. Seikka on se, että me emme enää ole kahdenkymmenen vuoden ikäisiä; nuoruuden iloinen innostus on kadonnut, saaden sijalleen omanvoitonpyynnin kehoitukset, kunnianhimon kannustuksen, itsekkyyden neuvot. Niin, sinä olet oikeassa. Portos; lähtekäämme sinne, mutta kunnollisesti aseistautuneina. Jollemme saapuisi niin he sanoisivat meidän pelkäävän. Planchet, hoi!"
Planchet ilmestyi paikalle.