"Minä en häädä sinua, mutta sinä olet vastikään ollut rokossa etkä ole vielä toipunut, minä pelkään, että liiallinen valvominen saattaa haitata vointiasi."
"Te ette niin suuresti pelännyt puolestani, kun tänään lähetitte minut Parlamenttitaloon julkaisemaan nuo ilkeät määräykset, joista kansa niin katkerasti napisee."
"Sire", kysyi Laporte antaakseen puheelle toisen käänteen, "kelle käskee teidän majesteettinne minun antaa kynttilän?"
"Kelle haluat, Laporte", vastasi poika, "kun et vain Mancinille", hän lisäsi kovalla äänellä.
Herra Mancini oli kardinaalin sisarenpoika, jonka Mazarin oli toimittanut kuninkaan saattueeseen; häneen Ludvig XIV oli siirtänyt osan siitä vihasta, jota ministeri oli hänessä herättänyt. Kuningas lähti syleilemättä äitiänsä ja hyvästelemättä kardinaalia.
"Oivallista", virkkoi Mazarin, "minä näen mielelläni, että hänen majesteettiansa opetetaan kammoamaan teeskentelyä."
"Kuinka niin?" kysyi kuningatar miltei pelokkaasti.
"Kuninkaan poistuminen ei nähdäkseni kaipaa mitään selityksiä. Hänen majesteettinsa ei muuten huoli peitellä, kuinka vähäistä suopeutta hän tuntee minua kohtaan, mikä ei silti estä minua olemasta hänen harras palvelijansa, kuten teidän majesteettiannekin palvelen."
"Antakaa hänelle anteeksi, kardinaali!" pyysi kuningatar, "hän on lapsi, joka ei vielä tiedä, kuinka suuressa kiitollisuudenvelassa hän on teille."
Kardinaali hymyili.