"Hänen korkeutensa prinssi hyökkäsi itse yksitoista kertaa."
"Hän on suuri soturi, Bragelonne."
"Hän on sankari, kreivi; en hetkeksikään kadottanut häntä näkyvistäni. Voi, kylläpä on ihanaa olla nimeltään Condé ja siten kannatella nimeänsä!"
"Rauhallinen ja säteilevä, eikö niin?"
"Rauhallinen kuin harjoituskentällä ja säteilevä kuin juhlassa. Me ryntäsimme vihollista vastaan käymäjalkaa; meitä oli kielletty ampumasta ensin, ja musketti lanteilla lähestyimme espanjalaisia, jotka olivat ottaneet haltuunsa erään ylänteen. Tultuamme kolmenkymmenen askeleen päähän heistä kääntyi prinssi sotureihin ja sanoi: 'Pojat, teidän on kestettävä kamala tuiskahdus, mutta olkaa levollisia, sillä sitten tulette helposti toimeen niiden kaikkien kanssa.' Oli syntynyt niin syvä hiljaisuus, että ystävät kuten vihollisetkin kuulivat nämä sanat. Senjälkeen hän kohotti miekkansa ja käski: 'Puhaltakaa torviin!'"
"Hyvä, hyvä! Tilaisuuden tullen menettelisit sinä samaten, Raoul, vai mitä?"
"Sitä epäilen, kreivi, sillä minä havaitsin sen niin suurenmoiseksi ja hurmaavaksi. Kahdenkymmenen askeleen välimatkalle lähestyttyämme näimme kaikkien muskettien alenevan ikäänkuin loistavana viiruna, sillä aurinko heijastui luikkujen piippuihin. 'Käyden, lapsukaiset, käyden!' sanoi prinssi; 'nyt on hetki käsissä'."
"Peloittiko sinua, Raoul?" kysyi kreivi.
"Kyllä, kreivi", vastasi nuori mies avomielisesti, "tunsin ikäänkuin hyytävää vilua sydämessäni, ja kun vihollisen riveistä kajahti espanjankielellä käsky ampua, ummistin silmäni ja ajattelin teitä."
"Oikeinko totta, Raoul?" kysyi Atos puristaen hänen kättänsä.