"Ole levollinen", sanoi Atos. "Hitto, emmekö siis enää ole miehiä!"
"Kyllä", vastasi Aramis, "mutta tuo on hornanhenki. Ja kysypäs hänen sedältään, olinko väärässä, kun tahdoin vapauttaa hänet rakkaasta veljenpojastaan."
Winter vastasi vain huokauksella.
"Kaikki olisi silloin ollut selvänä", jatkoi Aramis. "Voi, pelkään toden teolla, että sinun viisautesi, Atos, pakotti minut menettelemään tyhmästi!"
Atos tarttui Winterin käteen ja yritti kääntää puheen toisaanne.
"Milloin astumme maihin Englannissa?" kysyi hän ylimykseltä, mutta tämä ei kuullut eikä vastannut.
"Kuulehan, Atos", esitti Aramis, "kenties olisi vielä aika. Katso, hän seisoo yhä samalla paikalla."
Atos kääntyi vastahakoisesti, nuoren miehen näkeminen oli hänelle ilmeisesti kiusallinen.
Kostaja seisoi tosiaan vielä kalliollansa, ja majakka loi ikäänkuin sädekehän hänen ympärilleen.
"Mutta mitä hän Boulognessa tekee?" kysyi Atos, joka ainiaan järkevänä etsi kaiken syytä, vähemmin välittäen seurauksesta.