"Kuolema upseereille! kuolema!" karjui väkijoukko.
Syntyi raju sekasorto.
"Vielä askel", huusi Comminges työntäen sivulle nahkasuojustimet, jotta vaunuihin voitiin nähdä, ja asettaen miekkansa Brousselin rintaa vasten, "vielä askel, niin minä surmaan vangin! Minulla on käsky tuoda hänet elävänä tai kuolleena — vien hänet kuolleena, siinä kaikki!"
Kajahti kamala kirkaus. Brousselin vaimo ja tyttäret ojensivat kätensä rukoilevasti metelöitsijöitä kohti.
Väkijoukko oivalsi, että kalpea, mutta sävyltään jyrkän päättäväinen upseeri aikoi menetellä sanojensa mukaan; uhkailtiin, mutta vetäydyttiin pois tieltä.
Comminges antoi haavoittuneen kaartilaisen nousta luokseen vaunuihin ja käski toisten sulkea vaununovet.
"Aja palatsiin", sanoi hän ajajalle, joka oli enemmän kuollut kuin elävä.
Tämä ruoski hevosia, jotka avasivat leveän tien väkijoukkoon; mutta rantakadulla oli pysähdyttävä. Vaunut kaatuivat, tungos valtasi, tukehdutti ja rusensi hevoset. Raoul oli kulkenut mukana jalkaisin, sillä hän ei ollut saanut aikaa nousta jälleen ratsaille; hän väsyi jakelemaan iskuja miekkansa lappeella, niinkuin kaartilaiset peitsien reunoilla, ja alkoi käyttää kärkeä kuten nyt hekin. Mutta tämä kamala ja viimeinen keino vain ärsytti joukkoa. Alettiin nähdä siellä täällä väenpaljoudessakin musketinpiipun tai säilänterän välkkyvän; pamahti joitakuita laukauksia, epäilemättä ilmaan ammuttuja, mutta niiden kaiku kuohutti kuitenkin mieliä; heittoaseita sateli yhä ikkunoista. Kuultiin ääniä, joita kaikuu vain kapinapäivinä; nähtiin kasvoja, joita ilmestyy esille ainoastaan veren vuotaessa. Huudot: "kuolema, kuolema kaartilaisille! Seine-virtaan upseeri!" pauhasivat yli kaiken tämän melun, niin huumaavaa kuin se olikin. Revityin hatuin ja verisin kasvoin tunsi Raoul, että häneltä alkoi loppua sekä voimat että tajunta; hänen silmissään häämötti punertavaa usmaa, jonka läpi hän näki satojen käsivarsien kurottautuvan uhkaavasti, valmiina tarttumaan häneen uhrinsa kaatuessa. Kumoutuneissa vaunuissa repi Comminges raivoissaan tukkaansa. Kaartilaiset eivät kyenneet auttamaan ketään, kun kullakin oli täysi työ omassa puolustautumisessaan. Kaikki oli hukassa: vaunut, hevoset, kaartilaiset ja kenties vankikin olivat tulla revityiksi, kun äkkiä kuului Raoulille tuttu ääni, ja ilmassa välähti pitkä miekka; samassa avautui väkijoukko, sivulle työnnettynä, kumoon survaistuna tai kasaan iskettynä; muskettisoturien upseeri, joka huitoi ja sohi oikealle ja vasemmalle, riensi Raoulin luo ja kaappasi hänet syliinsä juuri kun nuorukainen oli lyyhistymäisillään.
"Taivaan vallat!" huudahti upseeri; "ovatko ne murhanneet hänet? Siinä tapauksessa heidät paha perii!"
Ja hän kääntyi ahdistajiin niin hirmuisen voimallisena, vimmastuneena ja uhkaavana, että hurjimmatkin kapinoitsijat säntäsivät toistensa yli pakosalle, ja muutamia kierähti alas virtaankin.