Samassa ilmestyikin näkyviin Raoulin hevonen, ratsastajanaan Friquet, joka karautti neliä ohitse, heilutellen neliväristä lakkiaan ja luikaten:
"Broussel! Broussel!"
"Hei! Seis, vintiö!" huusi d'Artagnan; "tänne se hevonen!"
Friquet kuuli kyllä, mutta hän ei ollut kuulevinaan, vaan yritti pitkittää ratsastustansa.
D'Artagnanin teki ensi hetkenä mieli karauttaa veitikan perässä, mutta hän ei tahtonut jättää Raoulia yksikseen; hän tyytyi senvuoksi sieppaamaan kotelostansa pistoolin ja virittämään hanan.
Friquetilla oli nopea katse ja tarkka korva; hän näki d'Artagnanin liikkeen, kuuli hanan napsahduksen ja pysähdytti äkkiä ratsunsa.
"Kas, tekö siinä, herra upseeri!" hän huudahti lähestyen d'Artagnania; "olipa hyvä, että tapasin teidät."
D'Artagnan tähysti veitikkaa tiukasti ja tunsi hänet pikku tarjoilijaksi Rue de la Calandren varrelta.
"Vai niin, sinäkö se oletkin, vekkuli", hän virkkoi; "tules tänne."
"Niin, minä se olen, herra upseeri", vastasi Friquet mielistelevästi.