"Ka, puhukaamme avomielisesti", jatkoi Louvières, "ja kääntäkäämme kortit pöydälle. Ei jaeta kolmeakymmentätuhatta écu'ta almuina, kuten te olette tehnyt viimeisinä kuutena kuukautena, yksistään kristillisestä armeliaisuudesta, sillä se olisi kerrassaan liian kaunista. Te olette kunnianhimoinen, ja se on aivan luonnollista: olettehan nerokas mies ja tunnette ansiokkuutenne. Minä puolestani vihaan hovia ja haluan tällä hetkellä ainoastaan kostoa. Antakaa meille papisto ja rahvas, jotka ovat teidän käskettävissänne, niin minä annan teille porvariston ja parlamentin; näiden neljän aineksen avulla on Pariisi kahdeksassa päivässä meidän, ja uskokaa minua, herra koadjutori, hovi antaa pelosta, mitä se ei anna suosiosta."
Koadjutori silmäili vuorostaan Louvièresiä läpitunkevalla katseellaan.
"Mutta tiedättekö, herra Louvières, että te ehdotatte minulle suorastaan kansalaissotaa?"
"Te olette valmistellut sitä niin kauan, monseigneur, että sen täytyy nyt olla teille tervetullut."
"Vaikka vain", sanoi koadjutori, "mutta käsittänette kuitenkin, että tämä vaatii mietintää?"
"Ja montako tuntia tarvitsette siihen?"
"Kaksitoista, monsieur. Onko se liikaa?"
"Nyt on puolipäivä; tulen luoksenne keskiyöllä."
"Ellen ole silloin palannut, niin odottakaa minua."
"Mainiota. Keskiyöllä, monseigneur."