"Minulla on ollut kunnia sanoa teidän ylhäisyydellenne, että joku väärinkäsitys on kenties tapahtunut."
"Mitä se merkitsee?" kysyi Mazarin.
"Rohkenenko uudistaa pyyntöni teidän ylhäisyydellenne?"
"Hyvä, minä lähden. Odottakaa täällä."
Mazarin katsoi huolellisesti, oliko mitään avainta unohtunut kaappeihin, ja poistui.
Kului kymmenen minuuttia, jollaikaa d'Artagnan ponnisti kaiken kykynsä lukeakseen kirjeen ulkokuoren läpi, mitä sisempään oli kirjoitettu, mutta onnistumatta.
Mazarin palasi kalpeana ja kuohuksissaan; hän meni istuutumaan kirjoituspöytänsä ääreen. D'Artagnan yritti lukea hänen sävynsä kuten äsken kirjelmän osoitetta, mutta kardinaalin kasvonpiirteet olivat melkein yhtä läpitunkemattomat kuin kotelokin.
— Kas, kas! — tuumi gascognelainen; — hän näyttää ärtyneeltä. Minuako vastaan? Hän miettii — lähettääkseenkö minut Bastiljiin? Siivolla, monseigneur! Jos virkat sanankaan sellaisesta, niin kuristan sinut heti ja lyöttäydyn frondelaiseksi. Silloin minua kannetaan riemusaatossa kuin herra Brousselia, ja Atos julistaa minut Ranskan Brutukseksi. Olisi sekin jotain!
Ainiaan nelistävällä mielikuvituksellaan oli gascognelainen jo laskenut, mitä etuja hän voisi saada asemasta.
Mutta Mazarin ei antanut mitään sellaista määräystä; hän päin vastoin omaksui herttaisen sävyn d'Artagnania kohtaan.