"Herra Laporte", määräsi d'Artagnan, "menkää Palais-Royalin ristikkoportista ulos ilmoittamaan kansalle, että sen toivomus täytetään ja että se viiden minuutin kuluttua ei ainoastaan saa nähdä kuningasta, vaan vieläpä makaamassa vuoteellaan. Lisätkää, että kuningas nukkuu ja että kuningatar pyytää olemaan hiljaa, jotta hän ei heräisi."
"Mutta eiväthän kaikki, vaan kahden tai neljän henkilön lähetystö?"
"Kaikki, madame."
"Mutta ajatelkaa toki, ne pidättelevät meitä päivänkoittoon asti."
"Selviämme siitä neljännestunnissa. Minä vastaan kaikesta, madame; uskokaa minua, tunnen kansan: se on suuri lapsi, jota tarvitsee vain hemmotella. Nukkuvan kuninkaan edessä se on mykkä, sävyisä ja lauhkea kuin karitsa."
"Menkää, Laporte", käski kuningatar.
Nuori kuningas lähestyi äitiänsä.
"Miksi tehdä kaikkea mitä nuo ihmiset tahtovat?" hän kysyi.
"Täytyy, poikani", vastasi Itävallan Anna.
"Mutta jos minulle sanotaan täytyy, niin enhän enää olekaan kuningas?"