"Suokoon teidän majesteettinne minulle anteeksi", sanoi Planchet, "mutta onko tuossa todellakin kuningas nukkumassa vuoteella?"
Kuningatar hätkähti.
"Jos teidän joukossanne on ketään, joka tuntee kuninkaan", hän virkkoi, "niin hän astukoon esiin ja ilmoittakoon, makaako tässä varmasti hänen majesteettinsa."
Viittaan kääriytynyt mies, joka peitti kauluksella kasvojansakin, lähestyi, kumartui vuoteen yli ja katseli kuningasta.
D'Artagnan luuli hetkiseksi, että miehellä oli pahaa mielessä, ja kouraisi miekkansa kahvaa; mutta kumartuessaan tuli tämä hiukan paljastaneeksi kasvojaan ja d'Artagnan tunsi koadjutorin.
"Kyllä siinä on kuningas", vakuutti tarkastaja kohoutuen. "Jumala hänen majesteettiansa siunatkoon."
Ja kaikki nämä miehet, jotka olivat saapuneet raivostuneina, heltyivät nyt suuttumuksesta sääliin ja toivottivat vuorostaan taivaan siunausta kuninkaalliselle lapselle.
"Kiittäkäämme nyt kuningatarta, hyvät ystävät", virkkoi Planchet, "ja poistukaamme."
Kaikki kumarsivat ja vetäytyivät vähitellen ulos yhtä hiljaisesti kuin olivat tulleetkin. Ensimmäisenä saapunut Planchet poistu viimeisenä.
Kuningatar pidätti hänet.