"Mikä on nimenne, hyvä mies?" kysyi hän.
Planchet kääntyi päin, tyrmistyneenä tiedustuksesta.
"Niin", pitkitti kuningatar; "katson tämäniltaisen käyntinne yhtä suureksi kunniaksi itselleni kuin olisitte ollut prinssi, ja haluan saada tietää nimenne."
— Kyllä kai minua sitten myös prinssin lailla kohdeltaisiinkin — ajatteli Planchet; — ei, kiitos!
D'Artagnania vapisutti pelko, että Planchet sadun korpin tavoin mielisteltynä virkkaisi nimensä ja että kuningatar myös samalla saisi tietää Planchetin olleen hänen palveluksessaan.
"Madame", vastasi Planchet kunnioittavasti, "nimeni on Dulaurier, palveluksessanne."
"Kiitän, herra Dulaurier", sanoi kuningatar. "Ja mikä on ammattinne?"
"Madame, olen vaatekauppias Rue des Bourdonnaisin varrella."
"Sitä vain tahdoin tietää", lopetti kuningatar; "olen teille hyvin kiitollinen, hyvä herra Dulaurier, ja saatte vielä kuulla minusta."
— Kas, kas! — jupisi d'Artagnan astuessaan esille uutimien takaa, — mestari Planchet ei totisesti ole mikään taulapää; näkee kyllä, että hän on käynyt hyvän koulun.