Tämän oudon kohtauksen eri esittäjät katselivat tovin toisiansa sanaakaan virkkamatta, kuningatar seisten ovella, d'Artagnan astuneena puolittain esiin piilostaan, kuningas kohoutuneena kyynäspäänsä varaan ja valmiina vaipumaan takaisin vuoteelleen, jos vähäisinkään melu ilmaisi väenpaljouden palaavan; mutta kohu etääntyikin yhä enemmän ja kuoleutui viimein kokonaan kuuluvista.
Kuningatar hengitti huojentuneesti; d'Artagnan kuivasi kosteata otsaansa, ja kuningas lipui alas makuusijaltaan, sanoen:
"Lähtekäämme!"
Samassa saapui Laporte takaisin.
"No?" kysyi kuningatar.
"Teidän majesteettinne", vastasi kamaripalvelija, "seurasin heitä ristikkoporteille asti; he ilmoittivat kaikille tovereilleen nähneensä kuninkaan ja puhutelleensa kuningatarta, ja joukko poistui ylpeänä ja mahtavana."
"Niitä kurjia!" mutisi kuningatar; "he saavat kalliisti maksaa julkeutensa, sen lupaan heille!"
Sitten hän virkkoi d'Artagnaniin kääntyen:
"Monsieur, te olette tänä iltana antanut minulle parhaat neuvot, mitä olen eläissäni saanut. Pitkittäkää: mitä tulee meidän nyt tehdä?"
"Herra Laporte", määräsi d'Artagnan, "täydentäkää nyt hänen majesteettinsa pukeutuminen."