"Entinen oluenpanija", vastasi d'Artagnan.
"Aikoneeko Mazarin keinotella nyt oluella niinkuin me äsken oljilla?" kummasteli Portos.
"Kas niin, messieurs", sanoi Mordaunt maltittomana, "lähtekäämme jo."
"Mitä, ilman illallistako?" päivitteli Portos. "Eikö herra Cromwell siis voi siunaaman aikaa odottaa?"
"Kyllä, mutta minä?" vastasi Mordaunt.
"Te! Mitä sitten teistä?" tiukkasi Portos.
"Minulla on kiire."
"Joutavia! Jos asia vain teitä koskee", arveli Portos, "niin se ei erityisesti kuulu minuun; minä syön illallista luvallanne tai luvattanne."
Nuoren miehen harhaileva katse leimahti ja näytti olevan iskemäisillään salaman, mutta hän hillitsi itsensä.
"Monsieur", pitkitti d'Artagnan, "teidän tulee suoda anteeksi nälkäisille matkustavaisille. Ateriamme ei muuten tuota teille suurtakaan viivykkiä; karautamme nyt suoraa päätä majataloon. Menkää te sillävälin jalkaisin satamaan; me haukkaamme hiukan ruokaa ja ehdimme perille samaan aikaan kuin tekin."