"Tänä aamuna. Kuten teidän majesteettinne näkee, ei ole aikaa hukattavissa."
"Mitä tehdäkseni, kun kerran sanotte olevani myyty?"
"Mennäksenne Tynen yli, jotta Skotlantiin päästyänne voisitte yhtyä loordi Montroseen, joka totisesti ei teitä myy!"
"Ja mitä minä Skotlannissa tekisin? Kävisinkö sissisotaa? Sellainen rynnistely on kuninkaalle arvotonta."
"Robert Brucen esimerkki kelpaa puolustukseksenne, sire."
"Ei, ei! Olen taistellut liian kauan; jos he ovat minut myyneet, niin luovuttakootkin minut, ja kohdatkoon heitä ikuinen häpeä kavalluksestaan!"
"Sire", muistutti Atos, "kenties pitäisi kuninkaan toimia siten, muttei puolison ja isän. Olen tullut tänne vaimonne ja tyttärenne nimessä, ja vaimonne ja tyttärenne sekä vielä Lontoossa asuvien kahden muun lapsenne nimessä sanon teille: Eläkää, sire, se on Jumalan tahto!"
Kuningas nousi seisaalle, kiinnitti vyönsä soljen, ripusti miekkansa hankkilukseen ja pyyhki nenäliinalla kosteata otsaansa.
"No niin", hän virkkoi, "mitä on tehtävä?"
"Sire, onko teillä koko armeijassa mitään rykmenttiä, johon voitte luottaa?"