"Se on hän!" mutisi Winter tuijottavin silmin ja antaen miekkansa vaipua alas.
"Kuningas, kuningas!" huusivat monet äänet Winterin sinisen ritarinauhan ja kellanruskean hevosen pettäminä; "ottakaa hänet elävänä!"
"Ei, siinä ei ole kuningas!" karjaisi ratsumies; "älkää antako harhaannuttaa itseänne. Ettehän te ole kuningas, loordi Winter? Setänihän te olette, vai mitä?"
Ja samassa Mordaunt — sillä hän se oli — tähtäsi pistoolinsa Winteriä kohti. Laukaus pamahti; luoti lävisti vanhan aatelismiehen rinnan; hän hypähti satulassa ja kaatui Atoksen syliin, jupisten:
"Kostaja!"
"Muista äitiäni!" karjaisi Mordaunt kiitäessään edelleen ratsunsa hurjistuneen vauhdin lennättämänä.
"Konna!" kiljaisi Aramis näpsäyttäen pistoolinsa liipasinta aseen melkein koskiessa Mordauntiin, kun tämä kiiti hänen ohitseen; mutta ainoastaan sankkiruuti syttyi synnyttämättä laukausta.
Samassa heittäysi koko rykmentti niitä harvoja vastaan, jotka olivat pysyneet paikallaan, ja molemmat ranskalaiset saarrettiin ja puserrettiin tungokseen. Varmistauduttuaan siitä, että Winter oli hengetön, Atos hellitti ruumiin ja veti miekkansa.
"No siis, Aramis, Ranskan kunnian puolesta!"
Ja ne kaksi englantilaista, jotka olivat ranskalaisia aatelismiehiä lähinnä, kaatuivat kuolettavasti haavoitettuina.