Nuori sininauhainen mies oli Artois'n kreivi, joka ilakoitsi mitä hilpeimmin sydämin isoisänsä rakastajattaren kanssa.
Huomatessaan Rousseaun synkät kasvot rouva Dubarry parahti:
— Oh, ihme!
— Mikä niin! — virkkoi Artois'n kreivi, vilkaisten vuorostaan filosofiin ja ojentaen jo kätensä raivatakseen hiljaa tietä seuralaiselleen.
— Hra Rousseau! — huudahti rouva Dubarry.
— Geneven Rousseau? — kysyi Artois'n kreivi lomalla olevan koulupojan äänellä.
— Niin, monseigneur, — vastasi kreivitär.
— Ah, hyvää päivää, hra Rousseau, — virkkoi veitikka nähdessään Rousseaun epätoivoisesti rynnistävän kiilautuakseen ohitse, — hyvää päivää… Saamme kuulla teidän musiikkianne.
— Monseigneur… — sammalsi Rousseau huomatessaan sinisen nauhan.
— Oi, hyvin herttaista musiikkia, — säesti kreivitär, — musiikkia, joka on sopusoinnussa tekijänsä hengen ja sydämen kanssa!