— Sanokaahan, hra Rousseau, — kysyi häijy prinssi äkkiä, — eikö teidän Tunnustuksenne ole varsin hupaisa kirja?… Niin, kuulkaahan, montako lasta teillä on ollut?
Rousseau kalpeni, horjui ja jätti nuoren pyövelinsä suuttumuksen ja ällistyksen ilme silmissään, ja se teki Provencen kreivin ilkeämielisen huvin kaksinkertaiseksi.
Hän olikin nauttinut kyllikseen, sillä vastausta odottamatta prinssi poistui opettajansa käsivarressa ja jatkaen huomautuksiaan sen miehen teoksista, jonka hän niin hirmuisesti oli masentanut.
Yksikseen jääneenä Rousseau hiukan toipui hämmennyksestään, kun hän samassa kuuli orkesterin kajahduttavan hänen alkusoittonsa ensimäiset säveleet. Hän asteli horjuen sinne päin ja istuimelleen saavuttuaan hän sanoi:
"Hupsu, tyhmä, pelkuri, mikä olenkin! Juuri nyt keksin vastauksen, joka minun olisi pitänyt antaa tuolle pienelle julmalle viisastelijalle. 'Monseigneur', olisin hänelle sanonut, 'on säädytöntä, että nuori mies kiusaa vanhus-poloista'."
Hän oli ajatuksissaan ehtinyt tähän ja oli hyvin tyytyväinen lauseeseensa, kun kruununprinsessa ja hra de Coigny alottivat duettonsa. Filosofin äskeiset mietteet hälvenivät musiikkimiehen kärsimykseen; sydämen jälkeen sai korva rangaistuksensa.
10.
Harjoitus.
Heti kun harjoitus oli alkanut ja itse näytteleminen vaati tarkkaavaisuutta osakseen, Rousseau lakkasi olemasta huomion esineenä.
Nyt hän vuorostaan katseli ympärilleen. Hän kuuli maalaispukuisten suurten herrojen laulavan väärin ja näki naisten veikistelevän paimentyttöinä hovipuvuissa.