— Herttua, — sanoi hän — minun on puhuttava teille eräästä teitä koskevasta asiasta.
— Sire…
— En ole ollut tyytyväinen… Tahdon, että annatte minulle selityksiä… Kuulkaahan… Minä aterioitsen yksinäni, te olette minulle seurana.
Ja kuningas katsahti Taverneyhin.
— Kaiketi tunnette tuon herrasmiehen, herttua?
— Hra de Taverneyn? Kyllä, sire.
— Ah, sen ihastuttavan laulajattaren isä?
— Niin, sire.
— Kuunnelkaa mitä sanon, herttua.
Kuningas kumartui kuiskailemaan Richelieun korvaan. Taverney iski kyntensä ihoonsa, jotta ei ilmaisisi liikutustansa. Hetkistä myöhemmin Richelieu kulki Taverneyn ohi ja sanoi hänelle: