— Otatko sinä vai etkö? — kysyi hän. Taverney kuroitti nopeasti kätensä.
— Sinä siis olet siveellinen? — virkkoi hän vastaten samallaisella hymyllä, jolla Richelieu juuri oli häntä puhutellut.
— Eikö sinun mielestäsi, parooni, — sanoi marski, — ole puhtainta siveellisyyttä asettaa isä… isä, joka sanojesi mukaan kaiken puhdistaa, hallitsijan ihailun ja tyttäresi sulojen välittäjäksi?… Tuomitkoon meistä geneveläinen hra Rousseau, joka vastikään täällä kierteli; hän sanoisi sinulle, että siveä Josef oli rietas minun rinnallani.
Richelieu lausui nämä muutamat sanat perin hitaasti, ylvään katkonaisesti ja sievistellen; ja se mykisti Taverneyn huomautukset ja auttoi häntä uskomaan, että hänen täytyi olla vakuutettu.
Parooni tarttui siis kuulun ystävänsä käteen ja puristaen sitä lausui:
— Hienotunteisuutesi ansiosta voi tyttäreni ottaa tämän lahjan vastaan.
— Sen menestyksen lähteenä ja alkuna, josta sinulle puhuin ikävään hyveellisyyskeskusteluumme joutuessamme.
— Kiitän, rakas herttua, kiitän sinua kaikesta sydämestäni.
— Vielä sananen; salaa huolellisesti Dubarryn ystäviltä uutinen tästä suosiosta. Rouva Dubarry saattaisi jättää kuninkaan ja poistua.
— Olisiko kuningas siitä meille pahoillaan?