— Ei, — virkkoi Lorenza, — sellainen vala on jumalaton.
— Vala on jumalaton, Lorenza, — vastasi Balsamo surullisesti, — ainoastaan silloin, kun se vannotaan aikomatta sitä pitää.
— En tee sitä valaa, — sanoi Lorenza, — pelkäisin liiaksi, että kadottaisin sieluni.
— Toistan sinulle, — virkkoi Balsamo, — että valaa tekemällä et sieluasi kadottaisi, vaan valasi rikkomalla.
— Minä en vanno.
— Ole sitten kärsivällinen, Lorenza, — sanoi Balsamo suuttumatta, mutta syvästi surullisena.
Lorenzan otsa synkistyi niinkuin nähdään synkistyvän kukkivan niityn, kun pilvi häilähtää sen ja taivaan väliin.
— Epäätte siis pyyntöni? — virkkoi hän.
— En suinkaan, Lorenza, sinähän sen teet. Hermostunut liike ilmaisi kaiken kärsimättömyyden, minkä nuori nainen sanoissaan pidätti.
— Kuuntele, Lorenza, — lausui Balsamo, — mitä voin sinulle tehdä, ja usko minua, se on paljon.