— No sitten jotakin muuta, — virkkoi hän hymyillen.
— Oi, hyvä Lorenzani, hymyile vielä, vielä sillä tavalla, niin tuolla hymyilylläsi saat minut tekemään, mitä tahdot.
— Niin, enkö saisikin teitä tekemään kaikki, mitä tahdon, kunhan vain itse teen kaikki, mikä teitä miellyttää? No niin, olkoon menneeksi. Minä koetan olla mahdollisimman järkevä.
— Puhu, Lorenza, puhu.
— Äsken sanoitte minulle: "Kerran, Lorenza, tulee aika, jolloin et enää kärsi; tulee päivä, jolloin olet vapaa ja onnellinen."
— Ah, niin minä sanoin, ja vannon kautta taivaan, että odotan sitä päivää yhtä kärsimättömästi kuin sinäkin.
— Kah, se päivä voi saapua heti, Balsamo, — sanoi nuori nainen hyväilevin ilmein, jollaista hänen puolisonsa ei ollut hänellä koskaan nähnyt muuten kuin unitilassa. — Olen väsynyt, näettehän, oi, hyvin väsynyt! Saatattehan sen käsittää, olen niin nuori vielä, ja olen jo niin paljon kärsinyt! Kas niin, ystäväni, kuunnelkaa minua siis: suokaa minulle se onnellinen päivä aivan heti.
— Minä kuuntelen, — vastasi Balsamo kuvaamattomassa kuohunnassa.
— Päätän puheeni pyynnöllä, joka minun olisi pitänyt teille alussa tehdä, Akharat.
Nuorta vaimoa pöyristytti.