— Sitä vietävän pikku veitikkaa! — sanoi hän.
— Puhukaa siis loppuun, herra herttua.
— No niin, se tapahtuu sinun tähtesi, — vastasi hän reippaasti.
— Ahaa, — virkkoi Nicole, joka käsittäen, että marski tarvitsi häntä, ei enää peljännyt ja jonka nerokkaat aivot ponnistelivat kehittääkseen esille totuuden kaikista hänen puhetoverinsa tavanmukaisista sitä verhoavista kiertelyistä; — mitä minun siis on tehtävä itseni tähden, herra herttua?
— Niin, kuule, hra de Beausirehan tulee puoli kahdeksalta.
— Niin, hra marski, silloin hän tulee.
— Kello on nyt kymmenen minuuttia yli seitsemän.
— Sekin on totta.
— Jos minä tahdon, niin hänet pidätetään.
— Niin, mutta te ette tahdo.