Nopeasti puhalsi hän sammuksiin Andréen huonetta valaisevan kynttilän ja hiipi välikköön, joka oli Nicolen kamarina. Tältä paikaltaan hän saattoi kammion lasioven läpi nähdä samalla kertaa sekä Andréen huoneeseen että eteiseen. Tässä eteisessä paloi yölamppu pienellä hyllyllä. Ensin oli Gilbert aikonut sammuttaa sen kuten kynttilänkin, mutta hänellä ei ollut siihen aikaa. Askeleet narahtelivat käytävän kivineliöillä, kuului raskaanlainen hengitys, miehen hahmo ilmestyi kynnykselle, hiipi hiljaa eteiseen, veti oven kiinni jälkeensä ja salpasi sen.
Töin tuskin ehti Gilbert pujahtaa Nicolen komeroon ja sulkea lasioven jälkeensä. Henkeänsä pidättäen hän painoi kasvonsa ruutuihin ja kuunteli mahdollisimman tarkkaavaisesti.
Ukkonen jyrisi juhlallisesti pilvissä, isot sadepisarat pieksivät ikkunoita Andréen huoneessa ja käytävässä, jossa yksi niistä auki unohdettuna vinkui saranoillaan ja silloin tällöin käytävään tunkeutuneen vihurin paiskaamana lyödä rämäytti kehystään vasten.
Mutta elementtien raivo, kaikki pauhu ja tohina siellä ulkona ei hirveässä kaameudessaan merkinnyt mitään Gilbertille. Kaikki hänen ajatuksensa, koko hänen elämänsä, koko hänen sielunsa yhdistyivät hänen katseessaan, ja se katse oli kuin kiinni naulattu tuohon mieheen.
Tämä mies oli astunut eteisen halki, kulkenut kahden askeleen päästä Gilbertin ohi ja epäröimättä mennyt sisälle makuuhuoneeseen. Gilbert näki miehen käyvän hapuillen Andréen vuoteelle, tekevän kummastuneen liikkeen huomatessaan sen tyhjäksi ja melkein samassa käsivarrellaan tyrkkäävän pöydällä olevaa kynttilää. Se kaatui ja Gilbert kuuli kristallirannikkaan särkyvän pöydän marmorilevyä vasten.
Silloin kutsui mies kahdesti, mutta hillityllä äänellä:
— Nicole! Nicole!
"Mitä, Nicole?" ihmetteli Gilbert piilopaikassaan. "Miksi kutsuu tuo mies Nicolea, vaikka hänen pitäisi kutsua Andréeta?"
Mutta kun mikään ääni ei ollut vastannut hänen omaansa, mies otti kynttilän lattialta ja hiipi varpaillaan eteiseen sytyttämään sitä yölampusta.
Tällöin Gilbert kohdisti kaiken huomionsa omituiseen yölliseen vierailijaan; tällöin hänen silmänsä olisivat voineet lävistää muurinkin, niin voimakkaasti ne ponnistelivat nähdäkseen.