Mutta luonto joutui tappiolle, Andrée ei kyennyt ravistamaan päältään Balsamon hänelle unohtamaa tahtonsa jäännöstä. Hän ei kyennyt päästämään salaperäisiä selvittämättömiä siteitä, jotka olivat hänet kokonaan kahlehtineet; ja tässä kamppailussa hän joutui sellaisiin kouristuksiin, jollaisia ennen muinoin Apollon papittaret kokivat istuessaan kolmijalkaisella jakkarallaan hartaitten, temppelin pylväskäytävässä sorisevien, oraakkelin ennustuksia kyselevien ihmisten edessä.
Andrée menetti tasapainonsa ja kaatui tuskallisesti voihkaisten hiekalle, ikäänkuin häneen olisi iskenyt ukkonen, joka tällä hetkellä viilsi taivaankantta.
Mutta tuskin oli hän koskettanut tannerta, kun Gilbert tiikerin ketteryydellä ja voimalla syöksähti hänen luokseen, sieppasi hänet käsivarsilleen ja huomaamatta, että hänellä oli taakka kannettavana, vei nuoren tytön kammioon, jonka tämä Balsamon kutsua totellen oli jättänyt ja jossa kynttilä vielä paloi epäjärjestyksessä olevan vuoteen ääressä.
Gilbert tapasi kaikki ovet avoinna, niinkuin Andrée oli ne jättänyt. Sisälle astuessaan hän survaisi jalkansa sohvaan, jolle hän luonnollisesti asetti kylmän ja elottoman tytön. Hänen koskettaessaan tätä tunnotonta ruumista valtasi kuume koko hänen olemuksensa; hänen hermonsa värisivät, hänen verensä kiehui.
Hänen ensimäinen ajatuksensa oli kuitenkin siveellinen ja puhdas: hänen täytyi ennen kaikkea elvyttää elämä tähän kauniiseen kuvapatsaaseen. Hän etsi silmillään vesikarahvia pirskoittaakseen muutaman pisaran Andréen kasvoille.
Mutta siinä silmänräpäyksessä ja juuri kun hän ojensi vapisevan kätensä tarttuakseen kristallikarahvin hoikkaan kaulaan, tuntui hänestä kuin samalla kertaa sekä varmat että kevyet askeleet narahtaisivat Andréen huoneeseen johtavilla puusta ja tiilikivestä raketuilla portailla.
Tulija ei voinut olla Nicole, koska Nicole oli karannut hra de Beausiren kanssa, eikä myöskään Balsamo, joka oli täyttä laukkaa kiitänyt pois Djeridillä. Sen täytyi siis olla joku vieras.
Jos Gilbert yllätettäisiin, niin hänet ajettaisiin pois. Andrée oli hänelle kuin espanjalaiset kuningattaret, joihin alamainen ei saa koskea edes pelastaakseen heidän henkeänsä.
Kaikki nämä ajatukset iskivät vinhan, tuiskuvan raesateen lailla Gilbertin sieluun lyhyemmässä ajassa kuin turmiota uhkaavat askeleet tarvitsivat siirtyäkseen askelmaa ylemmäksi.
Noiden askelten, noiden lähenevien askelten etäisyyttä Gilbert ei kyennyt tarkkaan laskemaan, niin rajusti mylvi myrsky taivaalla; mutta erinomaisella kylmäverisyydellään ja viisaalla varovaisuudellaan nuori mies käsitti, että hänen paikkansa ei ollut siellä ja että hänen näkymätönnä pysymisensä oli ennen kaikkea tärkeätä.