"Oi ei, ei", mutisi hän menettäen rohkeutensa; "ei, minä valehtelen; en, minä en usko sitä; en, minä en uskalla siihen luottaa; ja tahto on kuitenkin kaikki. Ah, minä tahdon sentään hyvin lujasti, minä tahdon sieluni kaikella voimalla. Halkaise ilma, oi korkein tahdonvoimani! kiidä kaikkien muiden, vastustavien tai välinpitämättömien tahdonvirtojen läpi! tunkeudu kanuunankuulana tiellesi sattuvien muurien lävitse! seuraa häntä kaikkialle, mihin hän menee; iske, surmaa! Kuule, Lorenza, minä tahdon nukuttaa sinut! Lorenza, minä tahdon, tahdon, että sinä mykistyt!"
Ja hän keskitti muutamien silmänräpäysten kuluessa kaiken ajatuksensa tähän päämäärään, syövyttäen sen aivoihinsa ikäänkuin antaakseen sille joustavampaa vauhdikkuutta sen lentäessä Pariisia kohti. Ja tämän salaperäisen toimituksen jälkeen, jossa epäilemättä olivat apuna kaikki jumalaiset atoomit, kaikki Jumalan, kaiken herran ja mestarin, elähyttämät voimahiukkaset, Balsamo yhäti yhteenpurruin hampain ja nyrkkiin puristetuin käsin hellitti taasen ohjakset, mutta antamatta Djeridin tällä kertaa tuta polvien puristusta tai kannuksia.
Balsamo näkyi koettavan vakuuttaa itseänsä.
Isäntänsä äänettömästä suostumuksesta kulki jalo juoksija nyt varsin säisysti eteenpäin ja rodulleen ominaisella siroudella se melkein kuulumattomasta kosketteli jaloillaan maata, niin keveä se oli.
Kaiken tämän aikaa Balsamo, joka pintapuolisille katseille olisi näyttänyt menneeltä mieheltä, silti puuhaili puolustussuunnitelman laatimisessa. Hänellä oli se valmiina, kun Djeridin kaviot koskettivat Sèvres'n katukiviä.
Päästyään puiston ristikkoportin eteen hän pysähdytti hevosensa ja katsahti ympärilleen, ikäänkuin odottaen jotakuta. Ja tosiaan ilmestyikin melkein samassa eräästä ajoportista mies, joka astui hänen luokseen.
— Sinäkö se olet, Fritz? — kysyi Balsamo.
— Niin, mestari.
— Oletko tiedustellut?
— Olen.