Djerid kiidätti häntä salaman nopeudella. Kalpeana levottomuudesta ja kauhusta ja kumartuneena hevosensa liehuvan harjan yli ratsastaja hengitti puoliavoimin huulin ilmaa, tuota ilmaa, jota juoksija halkaisi rinnallaan niinkuin nopeakulkuisen aluksen keula kyntää vettä.
Hänen takanaan hävisivät puut ja rakennukset kuin aavenäyt. Tuskin huomasi hän ohikulkiessa raskaat, akselillaan vinkuvat kärryt, joiden viisi hidasta, kankeakoipista hevosta säikähtyi tämän elävän meteoorin lähestyessä, voimatta otaksua sitä niiden omaan sukuun kuuluvaksi.
Balsamo ratsasti näin penikulman verran, aivot niin kiihdyksissä, silmät niin säihkyvinä ja hengittäen niin syvään ja kuumasti huohottaen, että nykyajan runoilijat olisivat verranneet häntä niihin hirvittäviin tulta ja höyryä puuskuviin hengettäriin, jotka elähyttävät raskaita savuavia koneita ja panevat ne vierimään suurella vauhdilla rautakiskoja pitkin.
Ratsu ja ratsastaja olivat kulkeneet Versailles'n läpi muutamissa sekunneissa; harvat kaduilla harhailevat henkilöt olivat nähneet vain kiitävän säkenejuovan, ei muuta.
Balsamo ratsasti vielä penikulman; Djerid oli tarvinnut näihin kahteen penikulmaan vain neljännestunnin, mutta se neljännestunti tuntui hänen isännästään vuosisadalta.
Äkkiä välähti ajatus Balsamon aivoissa. Hän pysähdytti heti rautalihaksisen ratsun, pakoittaen sen hillitsemään jäntevät polvitaipeensa. Pysähtyessään Djerid taivutti takajalkansa ja työnsi etujalkansa syvälle hiekkaan. Ratsu ja ratsastaja hengähtivät hetkisen. Siinä levähtäessään Balsamo kohotti päätänsä. Sitten pyyhki hän nenäliinalla hikeä valuvia ohimoltaan ja laajentunein sieraimin hengittäessään yön raitista ilmaa hän lausui seuraavat sanat:
"Voi sinua mieletöntä raukkaa! Ei hevosesi vauhti eikä oma palava halusi koskaan saavuta salaman hetkellisyyttä tai sähkökipinän nopeutta, ja kuitenkin olisi se välttämätöntä loihtiaksesi pääsi päältä uhkaavan vaaran. Sinä tarvitset nopean vaikutuksen, välittömän iskun, kaikkivaltiaan sysäyksen apua voidaksesi halvata ne jalat, joiden toimintaa pelkäät, sen kielen, jonka liikkumista kammot. Sinä tarvitset etäällä sen voittoisan unen mahtia, joka on ainoa keino tavoittaaksesi kahleensa katkaisseen orjan. Oi, jos vielä koskaan saisin hänet valtaani…"
Ja hammasta purren Balsamo teki epätoivoisen liikkeen.
"Oi, ponnista tahtoasi miten voimakkaasti hyvänsä, Balsamo, riennä millä vauhdilla tahansa", huudahti hän, "niin Lorenza ehtii kuitenkin ennen sinua! Hän on puhuva, on ehkä jo puhunut. Voi sinua kurjaa naista! Kaikki kärsimykset olisivat liian lievät sinun rangaistukseksesi!
"Katsokaamme", jatkoi hän rypistäen kulmiaan, tuijottaen silmillään, leuka kämmenen varassa, "katsokaamme: tiede on sana tai teko; tiede kykenee tai ei kykene; minä, minä tahdon!… Koettakaamme… Lorenza, Lorenza, minä tahdon, että sinä nukut! Lorenza, ole missä paikassa tahansa, mutta nuku, nuku, minä tahdon sen, minä uskon sen!