— Minkälaatuisia?
— Valtiollisia.
— Puhukaa siis.
— Mutta lupaatteko tosiaan suojella minua?
— Minkälaatuista suojelusta minulta pyydätte? — kysyi virkamies kylmästi hymyillen. — Rahaa vai ystävyyttä?
— Pyydän, monsieur, että saan sulkeutua luostariin elääkseni siellä tuntemattomana ja unohdettuna. Pyydän, että siitä luostarista tulisi hautani, mutta että sitä hautaani ei kukaan maailmassa koskaan saisi häiritä.
— Ooh, — vastasi virkamies, — se ei ole kovin suuri vaatimus. Te pääsette luostariin; puhukaa.
— Minulla on siis teidän sananne, monsieur?
— Olenhan sen mielestäni teille antanut.
— Ottakaa siis tämä lipas, — sanoi Lorenza; — se sisältää salaisuuksia, jotka saavat teidät vapisemaan kuninkaan ja valtakunnan puolesta.