"Mestari, on aika luopua Balsamon nimestä." Siinä ei ollut mitään allekirjoitusta, vaan ainoastaan kolme kirjainta: L.P.D.
"Ahaa", hymähti hän kiertäen tekotukkansa kiharia, "ellen tunnekaan käsialaa, luulen tuntevani nimen! Balsamo, katsokaamme, etsikäämme B kirjaimesta."
Hän avasi nyt yhden neljästäkolmatta laatikostaan ja otti sieltä pienen luettelon, johon oli aakkosjärjestyksessä hienolla käsialalla ja monin lyhennyksin piirretty kolme- tai neljäsataa nimeä, ja näiden edellä, jäljessä ja välillä oli leimuavia huomautuksia opastavine lisineen.
— "Ohoh", mutisi hän, "onpa siinä pitkä loru Balsamosta!"
Ja hän luki koko sivun, ilmaisten varsin selviä tyytymättömyyden merkkejä. Sitten asetti hän luettelon takaisin laatikkoon jatkaakseen lippaan tutkimista. Ennen pitkää teki se häneen syvän vaikutuksen. Ja pian hän löysi paperiliuskan, joka, oli sullottu täyteen nimiä ja salakirjoitusta. Tämä näytti hänestä tärkeältä; paperi oli syrjiltään hyvin kulunut ja täpösen täynnä lyijykynällä piirreltyjä merkkejä. Hra de Sartines soitti palvelijaa.
— Kutsukaa tänne kanslisti. Antakaa hänen aikaa voittaakseen kulkea virastosuojista yksityisasuntoni läpi.
Palvelija lähti.
Kahta minuuttia myöhemmin ilmestyi työhuoneen ovelle kirjuri kynä kädessä, hattu toisessa kainalossa ja toisessa paksu muistikirja. Hänellä oli mustat sarssisuojukset hihojensa päällä. Hra de Sartines huomasi hänet pulpettinsa kuvastimesta ja ojensi hänelle paperin olkansa yli.
— Selittäkää minulle tämä, — sanoi hän.
— Kyllä, monseigneur, — vastasi kirjuri.