— Niin, te.
— Hyvä, pilkatkaa vain, monsieur, mutta mitä lippaan takaisin ottamiseen tulee, vakuutan teille, että saatte sen ainoastaan henkeni mukana. Henkeni, mitä sanoinkaan! Enkö ole tuhat kertaa pannut sitä vaaraan? Enkö ole velvollinen uskaltamaan viimeistä veripisaraani hänen majesteettinsa palveluksessa? Tappakaa minut, se on teidän vallassanne; mutta hälinä toisi kostajia, ja minulla olisi vielä kylliksi ääntä jäljellä syyttääkseni teitä kaikista rikoksistanne. Mitä, antaa teille lipas takaisin! — lisäsi hän katkerasti nauraen. — Vaikka hornan vallat sitä vaatisivat, en kapinetta luovuttaisi!
— Enkä minä kutsukaan avukseni manalan voimia; minulle riittää sen henkilön väliintulo, joka tällä hetkellä kolkututtaa porttianne.
Tosiaankin kuultiin kolme juhlallista jymäystä.
— Ja jonka vaunut, — jatkoi Balsamo, — kuunnelkaahan, juuri vierivät pihallenne.
— Nähtävästi joku ystävänne, joka kunnioittaa minua käynnillään?
— Oikein sanottu, hän on ystäväni.
— Ja hänelle minä muka annan lippaan?
— Niin, paras hra de Sartines, te annatte sen hänelle. Poliisiministeri oli tuskin ennättänyt tehdä äärimmäisen ylenkatseellisen liikkeen, kun kiirehtivä palvelija avasi oven ja ilmoitti, että kreivitär Dubarry pyysi päästä monseigneurin puheille.
Hra de Sartines säpsähti ja katseli hämmästyneenä Balsamoa, joka tarvitsi kaiken itsehillintänsä pidättyäkseen nauramasta arvoisalle virkamiehelle vasten silmiä.