Samassa saapui palvelijan takana nainen, joka ei luullut tarvitsevansa odottaa lupaa sisälle astumiseen. Hän liikkui ripeästi ja tuoksui hajuvesiltä. Kauniin kreivittären aaltoilevat hameet hipaisivat hauskasti kahisten työhuoneen ovea.
— Te, madame, te! — jupisi hra de Sartines, joka yhä peloissaan oli molemmin käsin tarttunut vielä avoimeen lippaaseen ja painoi sitä rintaansa vasten.
— Hyvää päivää, Sartines, — virkkoi kreivitär hilpeästi hymyillen.
— Hyvää päivää, paras kreivi, — lisäsi hän sitten kääntyen
Balsamoon.
Hän ojensi kätensä viimemainitulle, joka tuttavallisesti kumartui painamaan huulensa valkealle kädelle samaan kohtaan, mitä niin usein kuninkaalliset huulet olivat koskettaneet. Tässä sai Balsamo tilaisuuden kuiskata kolme, neljä sanaa, joita hra de Sartines ei voinut kuulla.
— Kah, todellakin, tuossahan on lippaani, — huudahti kreivitär.
— Teidän lippaanne! — änkytti hra de Sartines.
— Juuri niin, minun lippaani. Mitä, te olette sen avannut! Kyllä te olette häikäilemätön!
— Mutta, madame…
— Oh, se on somaa, kyllä sitä ajattelinkin… Minulta oli varastettu lippaani, ja silloin tuumin: "Pitää mennä Sartines'n puheille, hän kyllä hankkii sen minulle takaisin." Te olettekin löytänyt sen jo edeltäpäin, kiitos.
— Ja niinkuin näette, — virkkoi Balsamo, — herra poliisiministeri on sen avannutkin.